Tuhannet tunisialaiset kokoontuivat 17. lokakuuta Tunisin keskustaan osoittamaan mieltään presidentti Kais Saiedia vastaan tuoden ammattiyhdistysaktiivit, kansalaisjärjestöt ja poliittiset vastustajat yhteen vaatimaan vapauksia, taloudellista helpotusta ja vangittujen arvostelijoiden vapauttamista.
Hajanaiset äänet yhdistyvät pääkaupungin pääkadulla
Osallistujamäärä oli huomattava, sillä AFP laski yli 3 000 marssijaa Avenue Habib Bourguiballa, heidän joukossaan asianajajia, lääkäreitä, toimittajia, aktivisteja ja työttömiä kansalaisia. Mielenosoittajat vaativat vangittujen kriitikoiden vapauttamista ja ammattiyhdistysoikeuksien rajoitusten lopettamista huutaen iskulauseita, jotka yhdistivät kasvavan köyhyyden menetettyyn ihmisarvoon.
Mielenosoitus oli pikemminkin viikkojen liittoumanrakennuksen kuin spontaanin liikehdinnän tulos. Syyskuussa Tunisian yleinen ammattiliitto (UGTT), asianajajaliitto ja ihmisoikeusliitto muodostivat yhteistyöelimen, joka laajeni yhdeksään kansalaisjärjestöön ja oppositiopuolueeseen tavoitteenaan yhdistää aiemmin erillään olleet paikalliset mielenosoitukset saman rintaman alle.
Keskittynyttä valtaa ja hiipiviä tukahduttamistoimia
Tyyttymättömyys vuoden 2011 jälkeiseen poliittiseen umpikujaan auttoi nostamaan Saiedin valtaan vuonna 2019, mutta hän hyllytti parlamentin vuonna 2021, kirjoitti perustuslain uudelleen ja purki asteittain institutionaaliset valvontamekanismit. Hän varmisti uudelleenvalintansa vuonna 2024 sen jälkeen, kun mahdolliset vastustajat oli vangittu, ajettu maanpakoon tai estetty asettumasta ehdolle.
Ihmisoikeusjärjestöt nostavat esiin lisääntyvät poliittisesti värittyneet oikeustapaukset, pitkät vankeustuomiot epämääräisistä syytteistä sekä kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvan kasvavan paineen. Saied kiistää olevansa diktaattori ja syyttää kriitikoita talousvaikeuksien hyödyntämisestä levottomuuksien lietsomiseksi.
Syvenevä ahdinko kohtaa poliittisen umpikujan
Taloudellinen ahdinko laajensi mielenosoituksen vetovoimaa poliittisten piirien ulkopuolelle. Vaatimattomasta talouskasvusta huolimatta tunisialaiset kärsivät toistuvista sähkö- ja vesikatkoista, lääkepulasta, suuresta valtionvelasta ja vähäisistä työllistymismahdollisuuksista, minkä vuoksi hallinnon on vaikea syyttää aiempia hallituksia arjen vaikeuksista.
Liittouma kohtaa haasteen muuttaa yksittäinen massamielenosoitus pitkäkestoiseksi paineeksi, sillä osallistujia yhdistävät iskulauseet mutta yhtenäinen poliittinen ohjelma puuttuu. Koska hallitus ei ole osoittanut myönnytyksiä, opposition kyky säilyttää solidaarisuutensa ratkaisee sen, jääkö mielenosoitus ohimeneväksi voimannäytöksi vai muodostuuko siitä kestävä poliittinen liike.