Neljän vuosikymmenen analyysi osoitti, että CO₂-vaihdon vuodenaikaiset vaihtelut voimistuivat jyrkästi päiväntasaajan Intian valtamerellä mutta heikkenivät Arabianmerellä, mikä paljastaa tasaisen muutoksen sijaan epätasaisen alueellisen kehityskulun koko altaan alueella.
Geophysical Research Letters -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkijat analysoivat havaintoihin perustuvaa aineistoa vuosilta 1980–2019. Vuodenaikainen amplitudi – vuoden voimakkaampien ja heikompien vaiheiden välinen ero – kasvoi noin 48 prosenttia päiväntasaajan Intian valtamerellä ja 23 prosenttia eteläisellä Intian valtamerellä. Sitä vastoin se pieneni noin 14 prosenttia Arabianmerellä, kun taas Bengalinlahdella kasvu oli maltillisempaa, noin 7 prosenttia.
Tutkijat havaitsivat muutoksia myös keskimääräisessä vaihdossa: meren keskimääräinen CO₂-lähteen voimakkuus heikkeni päiväntasaajan Intian valtamerellä, Bengalinlahdella ja Arabianmerellä, kun taas eteläisen Intian valtameren hiilinielu vahvistui. Tällä erolla on merkitystä, sillä suuremmat vuodenaikaiset vaihtelut eivät itsessään tarkoita, että alue sitoisi enemmän hiilidioksidia kokonaisuudessaan. Lämpötila, tuulet ja merivirrat voivat kaikki vaikuttaa siihen, kuinka paljon CO₂:ta siirtyy meriveden ja ilmakehän välillä vuoden mittaan.
Havainnot osoittavat, miksi sekä alueelliset vaihtelut että vuosittaiset keskiarvot ovat tärkeitä arvioitaessa, miten Intian valtameren hiilenvaihto muuttuu.